Critical acclaim

Ylioppilaskunnan Laulajat toi Savonlinnaan raikkaan tuulahduksen tinkimätöntä laatua, nuoruutta ja intoa, myös suoraselkäistä akateemista perinnettä. Hengellisen konsertin ohjelma oli laadittu taidolla: vaihtelevasti tuttua ja uutta, lyhyitä virsiä ja pitkiä teoksia. Alkupuolisko oli tuhtia ruisleipää: virsisovituksia, Einojuhani Rautavaaran kaksi psalmia, Arvo Pärtin De profundis. Jälkipuoliskolla livahti joukkoon jo hieman viihteellisimpiä sointuja ja rytmejä. Äityipä frakkipukuinen joukko tömistämään ja taputtamaan peruskomppia afrikkalaisen Siunaa koko maailmaa -laulun sovituksessa.

Korkeatasoisen kuoron salaisuus ovat paitsi hyvä johtaja myös korkeatasoiset laulajat. Tästä saatiin näytteitä varsinkin Carl Orffin teoksen Sunt lacrimae rerum pitkissä soolojaksoissa, ja myös Joonas Kokkosen sovittamassa Sinuhun turvaan, Jumala -virren esityksessä. Siinä osa laulajista jäi seisomaan kirkkosaliin ja lauloi kukin vuorollaan Kokkosen välisoitot, tässä versiossa välilaulut. Kuulija hämmästyi kerran toisensa jälkeen: aina uusia laulaja ja aina uusi hieno, kantava miesääni, ja täysin tarkkaa laulua.

Kuoro yllätti myös konsertin lopussa. Se ei laulanut ylimääräistä alttarilta vaan asettautui penkkirivien päihin pitkin kirkkosalia. Yleisö jäi keskelle musiikkia ja kuoroa, joka laajalle levittäytyneenä lauloi Suomalaisen rukouksen. Moni pyyhki kyyneliä.

Tässä kuorossa soivat niin korkeat tenorit kuin matalat bassot väliäänistä puhumattakaan. Sävelpuhtaus oli lähes täydellistä, reaktiot salamannopeita. Fraasi vaihtui toiseen sametinpehmeästi, liukuen, eikä hengityksiä huomannut lainkaan. Kuoro loi useita lumottuja hetkiä, joissa aika pysähtyi. Pasi Hyökki kasvatti suuria nousuja kuin salaa, ehtymättömästi. Kuoro lauloi täyttä fortea säästeliäästi, sitäkin vaikuttavammin. Hyökin tarkka ja mukaansa tempaava tyyli piti kuoron valppaana. Pienistäkin lauluista kasvoi tarinoita, joissa tapahtui ja väreili. Tempot olivat usein raikkaan joutuisia. Vanhoissa virsissä ei aikaa kulutettu tuumailuun, vaan musiikki pinkoi vauhdilla. Kun kuoro reagoi johtajansa pieneenkin viittaukseen, löytyy musiikista uusia juonteita ja onkaloita. Aksentit ovat pallomaisen pyöreitä, luontevan rytmikkäitä. Hyökki tuntui nauttivan johtamisesta, jokainen kuorolainen laulamisesta. Kukaan ei ollut välinpitämätön, ja sen aistivat kuulijatkin.

Vanhin suomenkielinen kuoro jatkaa pitkiä perinteitä tuoreesti ja elävästi. Pukeutumiskoodi on sama kuin 1800-luvulla: frakki ja lakeerikengät, osakuntanauhat, rintapielissä kuoromerkit. Laulajien keski-ikä on vain 28 vuotta. Nuoret miehet ja vanhat perinteet on yhdistelmä, josta voi syntyä vain hyvää. Laulajista huokuu ylpeys kuorosta ja sen kunnianhimoisesta työstä.

Ohjelmisto oli vaativa, mikä näkyi vain pieninä epätarkkuuksina Ko Matsushitan teoksissa Cantata Domino ja Gloria. Hyvin korkeat, herkät fuugapätkät eivät olleet niin täydellisiä kuin muu konsertti. Einojuhani Rautavaaran Syvyydestä minä huudan sinua, Herra ja Herra on minun paimeneni kuuluivat konsertin kohokohtiin. Kuoro tuntui ymmärtävän läpikotaisin Rautavaaran sävelkielen ja sen merkitykset, niin synkät kuin autuaat hetket. Innostunut ja lämmin yleisö sai kuorolta kiitosta, samoin kuin Kerimäen mieslaulajien Pekka Malinen , vierailun promoottori.

Riitta-Leena Lempinen-Vesa / Itä-Savo / 7.3.2011