Eng / News & Events / Critical acclaim / Pohjalainen 27.09.2011
”I did not hear a single impure sound in the concert.”
Pohjalainen
/ 27.09.2011Lapuan urkufestivaalin maineikkain esiintyjä tänä vuonna oli Suomen mieskuorojen kruunaamaton kuningas, Ylioppilaskunnan Laulajat.
YL:n luotsina on viime vuodesta lähtien toiminut edellisen kuoronjohtajan, Matti Hyökin poika Pasi Hyökki. Hänen tapansa johtaa kuoroa on monin osin samanlaista kuin isä-Hyökillä: erittäin selkeää, tarkkaa, täsmällistä ja ilmeikästä.
57-miehinen YL seurasi mestarillista johtajaansa herkeämättä. Fraseeraus, nyanssit, laulujen aloitukset ja lopetukset, kuorolaisten paikkojen vaihdot laulujen välissä sujuivat täydellisen täsmällisesti ja hallitusti. Laulannan puhtaus ravitsi sielua. En kuullut koko konsertissa yhtään ainutta epäpuhdasta ääntä.
Apunaan Hyökillä on kuorossa monta ammattilaista ja lähes ammattilaista, joista tässä konsertissa eniten tuli esiin Mieskuoro Jussien johtaja, alajärveläislähtöinen Tommi Niskala. Niskalan sovituksia kuultiin konsertissa kolme. Niistä hurmaavin oli itämaisia ja keskiaikaisia sävyjä sisältänyt Armon lapset riemuitkaa, jossa kuoro lauloi djemben, huilun ja gongin säestyksellä upeasti.
Matti Hyökin sovitus virrestä Sinuhun turvaan Jumala oli todella upea ja osoitti, että YL:n lahjakkuusreservi on valtava.
Kuoron riveistä löytyy myös hyvin monenlaisia solisteja läpitunkevista kontratenoreista lyyrisen keveisiin tenoreihin ja lämminsointisiin bassoihin. Pidin eniten bassoista; "bassoiluun" ei sorruttu, vaikka matalimpien äänten hehkuttelu olisi varmasti irronnut vaivattomasti. YL:ssä tähdätään ehjään kokonaisuuteen, yhtenäiseen soundiin - bravo!
Ohjelmistossa oli niin perinteiseen tapaan sovitettuja virsiä, moderneja hengellisiä kuoroteoksia kuin bluessävyjä kuin scat-laulunkin vivahteita. Erityisen vaikuttunut olin Carl Orffin kolmesta kappaleesta; hienoa rytmeillä, tahtilajeilla, painotuksilla leikittelyä, hektisyyttä ja yllätyksellistä.
Ja Lapualla kun oltiin, kirkkokansa veisasi lopussa YL:lle yllätyksenä moniäänisesti virren Herraa hyvää kiittäkää. Vaikuttavaa!