Fin / Ylioppilaskunnan Laulajat / Taiteellinen johtaja

Taiteellinen johtaja

Matti Hyökki johtaa

Matti Hyökki

Matti Hyökki

Musiikin tohtori, professori Matti Hyökki on toiminut Ylioppilaskunnan Laulajien johtajana vuodesta 1980 lähtien. Hän aloitti musiikinopintonsa 9-vuotiaana Sibelius-Akatemiassa ja on valmistunut sieltä kanttori-urkuriksi, musiikinopettajaksi ja musiikin tohtoriksi. Vuonna 2003 Hyökki suoritti Sibelius-Akatemiassa musiikin tohtorin tutkinnon kuoronjohdossa ensimmäisenä Suomessa. Tutkintoinstrumenttinaan hänellä oli YL. Kuoronjohdon lehtorin virassa vuodesta 1982 toiminut Hyökki kutsuttiin Sibelius-Akatemian kuoronjohdon professoriksi 2007.

Alan korkeimman oppituolin haltijana ja YL:n johtajana Matti Hyökki on toiminut pitkään Suomen kuorokulttuurin kannalta keskeisessä asemassa. Vuosina 1992-1995 Hyökki toimi myös Suomen Kansallisoopperan kuorokapellimestarina ja vuonna 1996 Suomen kuoronjohtajayhdistys myönsi hänelle Vuoden kuoronjohtaja-palkinnon. Syksyllä 2008 Matti Hyökki kutsuttiin Savonlinnan Oopperajuhlakuoron taiteelliseksi johtajaksi. Lisäksi Hyökki on johtanut Akateemista Laulua, Klemetti-Opiston kamarikuoroa ja Laulu-Miehiä.

Matti Hyökin johdolla YL on saavuttanut kilpailumenestystä voittamalla mm. kansainvälisen Franz Schubert-mieskuorokilpailun sekä kantaesittänyt yli 100 yksittäistä mieskuoroteosta suomalaisilta ja ulkomaisilta säveltäjiltä. Kuoroammattilaisten kansainvälisissä kokoontumisissa Hyökki on pitänyt YL:n kanssa innostusta herättäviä työpajoja.

Matti Hyökki on johtanut yhteensä yli 100 kanta- ja Suomen ensiesitystä sekä äänittänyt yli 40 kuoroäänitettä. Hän on vieraillut johtajana mm. Tanskan ja Alankomaiden radiokuoroissa, Viron Kansallisessa mieskuorossa (RAM), Orphei Drängar (OD) -mieskuorossa (Ruotsi), University of Minnesotan kuorossa sekä Kokkolan orkesterissa, Helsingin kaupunginorkesterissa, Suomen Kansallisoopperan orkesterissa, Sibelius-Akatemian Sinfoniaorkesterissa ja Tapiola Sinfoniettassa. Professori Hyökki on myös kysytty jäsen lukuisten kansainvälisten kuorokilpailujen tuomaristoissa.